torstai 2. huhtikuuta 2015

Koivukujan pääsiäinen


Pääsiäisviikolla toimi pääsiäispajat, joissa lapset pääsivät tekemään ja kokemaan kaikenlaisia toimintoja. Oli musiikki-, askartelu-, vitsa-, rairuoho-, munajahti-, teatteri-, tutkimus- ja liikuntapajat.
Päiväkodin aikuiset esittivät näytelmän 
"Maailman kaunein muna" 


Kuninkaallinen kanaseura: Täplä, Heltta ja Koipeliini


Lapset seurasivat innokkaasti esitystä. Kuningas ei osannut päättää kenen kanan muna oli maailman kaunein. Sisäinen kauneus voitti! Kaikki pääsivät kuninkaalliseen kanatarhaan munimaan.


Rakennusleikit legomaassa innostaa poikia myös pääsiäisviikolla.


Koivukujan LEMPEÄ rairuoho :)


Herneenversoja kasvatettiin mielenkiinnolla ja kovasti niitä onkin nyt maisteltu. 

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Koivukujan retki rantaan




Koivukujan keväinen retki Koivukujalle


Metsän ihmeitä tutkimassa


Talven jäljiltä kiipeilykivi innosti kovasti

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Maaliskuinen viikko Tuulenpesässä



 





Kierrätysaskartelua sanomalehdistä ja
silkkipaperista.







Tuloksena oli hienoja sydämiä, jotka tulevat päiväkodin 2-vuotissyntymäpäiväjuhlien koristeeksi.                                                                                                                   

Tuuloset tekivät myöskin sydämiä, mutta huopakankaasta ommellen.


Pelihetki pesästen kanssa.

Koko talon yhteinen lauluhetki salissa.

Päiväkodissa kiertänyt robotti saapui Tuulenpesään ja lapset tutustuivat siihen innokkaasti.




perjantai 13. maaliskuuta 2015

Siivouspäivä Tuulenpesässä

Siivota, siivota, siivota täytyy, tavarat on mullin mallin...


Jokainen lapsi sai siivota oman lokeronsa.







Lapset oli jaettu siivouspartioihin, joilla jokaisella oli oma tehtävänsä. Tässä tiskauspartio työn touhussa.


Pölyjä pyyhittiin kalusteista, leluista sekä hyllyistä ja laatikoista.


Lopuksi ahkerat siivouspartiolaiset nauttivat mehua ja vohvelia.





keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Norppaprojekti

Huomio, huomio norppa näkyvissä!
Huomio, huomio, missä, missä, missä!....
no tietenkin Pihlajarinteessä
Olemme työskennelleet norppaprojektin parissa tammi- ja helmikuussa.
 
 

Lapset askartelivat omat norpat
 
Norppatäti luonnonsuojeluliitosta kävi kertomassa norpista




Talvitapahtumassa lapset rakensivat yhdessä oman luminorpan

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pajupolun paraatiperjantai 6.3.2015

Pajupolun paraatiperjantaita vietettiin 6.3. 2015 päiväkodin salissa. Pajupolun lapset esittelivät harrastuksiaan. Lapset itse ideoivat esityksensä ja toteuttivat ne.


Saana juonti esitykset.


Minä ratsastan...


Laukkakilpailu


VPK saapuu paikalle kun televisio syttyy tuleen.


Metsäpalovaroitus



Kalastaja Eemelit



Karaten taidonnäytteet


Pajupolun korisjengi


Sirkus taiteilijat