torstai 13. huhtikuuta 2017

Metsäkulman bussiretki

Matkalla bussipysäkille


"Tää on mun eka kerta bussissa!"

Kelluva kivi! "Mutta eihän kivet kellu!"
"Yäk, se on märkä."
Lattiakin on tehty kivestä!



Pitkä mäki linnoitukseen.
Mukulakiviä




"Nää on ihan pyöreitä."


Eväshetki, paras hetki.


"Onko nää ihan oikeita tykkejä?"






"Nyt ollaan korkeella, ollaan isompia ku nuo laivat!"



keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Metsäretkellä ekaluokkalaisten kanssa

Vaahteramäen lapset kävivät metsäretkellä ekaluokkalaisten kanssa tutkimassa kevään merkkejä. Lapset tekivät havaintoja sekä ottivat padilla kuvia pienryhmissä. Suosituimmat otokset kuvasivat maasta löytyviä vihertäviä asioita, mustikanvarpuja sekä hentoa ruohoa. 
Lumi oli sulanut myös urheilukentältä ja monet lapset halusivatkin syödä eväitä juoksuradalla sekä ottaa pieniä juoksupyrähdyksiä.



Aika kului retkellä kuin iltamissa ja yhteistyön tekemistä koululuokan kanssa jatketaan jälleen loppukuusta, kun vuorossa on oppitunti luokassa sekä yhteisiä leikkejä eskarin puolella.







Pihlajarinteen pääsiäisen touhuja


Pihalajarinteen porukka tutustumassa Suomen vanhimpaan ortodoksikirkkoon Linnoituksessa


"Lyhdyt ja kulta hienoja!"


"Kaikki oli hienoa, seinillä oli tauluja."


"Rairuohoja, ne oli tehty siitä ohrasta."

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Metsäkulman ja Tuulenpesän lasten ajatuksia suomalaisista, suomalaisuudesta ja itsenäisyydestä


MILLAISIA OVAT SUOMALAISET?
”Erilaine, millasia on täällä”
”Kaljuja”
"Hyviä”
”Iloisia”
”Suomalaisia”
”Ne puhuu suomee”
 

MITÄ SUOMALAISUUS ON?
”Kultaa ja timantteja”
”Saa paljon rahaa itelle”
”Että puhuu suomee”
”Että on kiltti” … ”Ja rakastaa toisia”
”Semmosta et saa mennä ostamaan munia”
”Oikee kieli”
”Mie tykkään koirasta”
 

MITÄ ITSENÄISYYS TARKOITTAA?
”Saa herkutella”
”Se on semmosta mitä haluaa itelle tehdä”
”Että voi olla kiltti toisille"
”Sitä kun saa vaan mennä karkkeja ostamaan”
”Mennää pihalle”
"Että on ite”
”Keksitäänpä… Mie tykkään lampaasta”

(Siniristilippu kaakelille)

torstai 16. maaliskuuta 2017

Mäntypuiston terveiset!

Taas kevät maan sulattaa, lintuja täynnä on maa. Pönttöni kun ripustan ilon rinnassani tunnistan.


Miljoona, miljoona, miljoona pönttöä 
laulua, laulua, laulua lintujen.


Ihminen tehdä voi pesän suloisen 
kodin ja lahjan elämän kokoisen. 


Home is what life depends on
maailma on turvaton,
mut luontomme on yhteinen,
rakkaus suomalaisen.




torstai 9. maaliskuuta 2017

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammenkolon kuulumisia








Tammikuussa pääsimme pöytäteatterin kautta katsomaan, mitä Muumilaaksossa talvella tapahtuu. Muumithan nukkuvat talviunta, mutta nyt Muumipeikko herää kesken unien ja kokee seikkailun Pikku Myyn ja Jäärouvan kanssa. Esityksen jälkeen pöytäteatterin välineitä tutkittiin innokkaasti.



Talviteemaa olemme käsitelleet myös askartelujen kautta. Askartelimme lumiukkoja seinille eri tekniikoin. Osa leikkasi paperista ja osa repi paperista palasia, jotka liimattiin paperille. Pienimmät tekivät lumipallot pumpulista. Talvilauluja olemme myös laulaneet kuten Pieni pilvi pehmoinen ja Karhu nukkuu.