keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Vaahteramäen kevätjuhla 28.5.2015

Vaahteramäen kevätjuhlaa vietettiin torstai aamuna 28.5.2015 (vihdoin viimein!)
Juontajina toimivat Hertta ja Alex.
Juhla alkoi eskarilaisten tekemällä animaatio "Vallu ja Venla retkellä".
Sitten laulettiin aakkoslaulu, tytöt esittivät temppuja, viskari tytöt huivitanssin ja 
pojat breikkasivat.
Antti piti puheen, jossa muisti kiittää lapsia, vanhempia ja työkavereitaan kuluneesta 
mukavasta ja kaikinpuolin onnistuneesta vuodesta.
Lopuksi jaettiin todistukset ja ruusut.
Kevätjuhlien koristelukukkasia



Vieraat katsovat animaatiota juhlan alussa

Tytöt valmiina temppuesitykseen.....





keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Tammenkolossa toukokuussa

Kävimme kevätretkellä: grillasimme makkaraa, hypimme trampoliinilla ja nautimme lämpimästä säästä.


 Teimme bussiretken satamaan.


Junaprojektimme kehittyi bussiprojektiksi: kävimme bussiretkillä, teimme lasten kanssa bussin laatikosta ja katsoimme Pieni touhukas bussi- esitystä.



Kävimme seurakunnan järjestämällä retkelle Tuosassa, bussilla tietenkin.






Vietimme Tammenkolon kevätjuhlaa päiväkodin pihassa. Ohjelmassa oli lasten suosikkijuttuja: yhdessä perheen kanssa maalaamista, leikkivarjoleikkiä, tanssia huiskien kanssa sekä itseleivotuilla kekseillä herkuttelu.


Äitienpäiväjuhlaa vietimme laavulla. Lapset laittoivat äitien kanssa maalaamiinsa pilttipurkkeihin kukat kasvamaan ja söimme eväitä.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Koivukujan keväinen juhla

 
Koivukujan kevätjuhlaa vietettiin eläin-teemalla.
Ensin laulettiin yhdessä Aamuhämärässä ja sen jälkeen eläimet hoitajineen esiintyivät. Inkerin hieno sellokonsertto yllätti meidät kaikki. Seuraavaksi laulettiin numerolauluja ja myös breikkaavia eläimiä nähtii. Hepparadan sirot ponit ilahdutti meitä sekä kauniitten Joutsenien tanssi oli upeaa katseltavaa. Vielä laulettiin yhdessä Villasukkalaulu. Sitten katsottiin valokuvista tehty esitys Koivukujan kuluneesta vuodesta.
Juhlan lopuksi jokainen sai eskaritodistuksen ja ihanan ruusun. Sitten herkuteltiin yhdessä! 
MUKAVAA JA LEPPOISAA KESÄÄ KAIKILLE!
 











torstai 21. toukokuuta 2015

Metsäkulman kevätjuhla

Metsäkulman kevätjuhla meni sateisissa merkeissä, mutta se ei menoa haitannut! Jouduimme kuitenkin vaihtamaan makkaranpaiston laavulla jäätelöpuikkoihin salissa. Lapset esittivät lempileikkejään ja laulujaan vanhemmille ja sukulaisille. Myös yleisö pääsi osalliseksi leikeistä. Katselimme kuvakokoelmaa kuluneen vuoden puuhista ja tutustuimme sadumaa aiheiseen projektiimme, joka on ollut osana päiviämme näin kevään aikana. Olemme projektin tiimoilta maalailleet askarrellet ja leikkineet mm. prinsessoja, dinosauruksia ja noitia. Hyvää kesän alkua kaikille!



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Viikolla 19 Tuulenpesässä tapahtunutta



Päiväkodin pihatapahtumassa meillä oli erilaisia liikuntapisteitä. Tässä on menossa hippaleikki Nallepihassa.

Karuselli voi olla myös tällainen.

Kaikki halukkaat pääsivät pihatapahtumassa kokeilemaan ratsastusta turvallisesti kypärä päässä.

Sadunmaan Takatalvi -projektin tunnelmissa tässä maalataan Noidan synty -laulun innoittamana.

Keskiviikkona 6.5 saimme nauttia ja leikkiä Satuja ja tarinoita -esityksen tahdissa. Kuulimme entisajan tunnelmallisia eläinlauluja.

Kultakutri ja kolme karhua -satuun saimme tehdä soittimilla karhuja Kultakutria ilmentäviä ääniä.

" Kirjoita niitä kirjaimia mitä osaat". Mehän osattiin, paperi tuli ihan täyteen!!

torstai 30. huhtikuuta 2015

Koko päiväkodin leikkipäivä


Perjantaina 24.4. vietimme koko päiväkodin leikkipäivää. Lapset saivat etukäteen miettiä mitä leikkejä he haluaisivat leikkiä ja erilaisia ideoita syntyikin paljon. Leikkipisteet jaettiin ympäri päiväkotia. Kummitusleikki oli kaikkein suosituin toive ja sitä järjestettiinkin viidessä leikkipisteessä.

Eri-ikäiset ja eri ryhmistä tulevat lapset jakautuivat mukavasti eri pisteisiin ja yhdessä leikkipisteestä vastaavan aikuisen kanssa he saivat alkaa kehitellä ja rakentaa leikkiä. Lapset olivat etukäteen saaneet myös esittää toiveita mitä tarvikkeita he haluaisivat leikkiä varten. Osa lapsista oli tuonut kotoa mukanaan leikkiin sopivaa tavaraa/asuja. Leikit sujuivat mukavasti ja jatkuivat ja kehittyivät pitkän aikaa. Joissakin leikeissä teema vaihtui matkan varrella ja leikki rikastui uusin ideoin.

Kummitusleikkiä salissa


Kampaamoleikkiä

Kampaamoleikkiä

Prinsessat 


Vieraita musiikkiopistolta

Torstaina 16.4. päiväkoti sai vieraita Lappeenrannan musiikkiopistolta. Opettajat Riitta Jauhiainen ja Terhi Kolehmainen kävivät esittelemässä meille erikokoisia kanteleita musiikkihetken merkeissä. Lopuksi kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan kaikkein suurinta kanteletta.