tiistai 27. lokakuuta 2015

Nallepäivänä nalleneuvola, nalleteatteria, nalletehtäviä ja nallepiirrustusta


Päiväkodissamme vietettiin tiistaina Kansainvälistä Nallepäivää


Päiväkodin lasten nallet ja muut rakkaat pehmot pääsivät käymään neuvolassa


Nallenäyttely aseteltiin nallepihan ikkunoihin


Lääkäri tutki ja hoivasi nalleja


Kaikki tarvitsevat saivat rokotuksen


Lääkärin kanssa pohdittiin jatkohoitosuunnitelmia


Vähän jännitti ennen neuvolaan menoa


Oli kuitenkin helpottavaa olla sylissä


Iloinen neuvolaan menijä


Odotushuoneen aikakauslehtiä


Joku oli jo tosi väsynyt


Kaikki saivat neuvolakortit


Korttiin tuli nallen nimi, pituus, paino ja muuta huomioitavaa


Näimme myös taidokkaan pöytäteatteriesityksen 3 Karhua ja Kultakutri






Päivän aikana saatiin tehdä nalletehtäviä


Sekä maalattiin nallepiirrustuksia


perjantai 23. lokakuuta 2015

''Kaksi pientä peikkolasta, istui kärpässienen alla..''

''sataa ropsropsrops, sataa ropsropsrops, sataa aivan kaatamalla'' 


Onneksi syyssateet ovat kiertäneet päiväkotimme, joten Tuulenpesässä olemme saaneet jättää kurahousut vielä toistaiseksi henkareihin roikkumaan. Olemme viikottain käyneet metsäretkellä Lauritsalan kentän lähimetsässä ja lopulta sinne alkoi rakentua Tuulenpesäläisten oma maja. Majaa on koristeltu ja kasattu yhteisvoimin ja lopuksi on laitettu ovi paikalleen ja tehty lukko, joka oli yhä viime maanantaina paikallaan.

Maja on hyvä piilopaikka.


Majan koristelua.

Pojat kaivamassa matoja.
Lopulta löytyikin pienen pieni mato,

Tiistaina 20.10 saimme nauttia klassisesta musiikista, kun salissamme järjestettiin ''klassista lapsille'' -konsertti. Siinä tutustuttiin karhun vuoteen klassisen musiikin siivittämä. Kuulimme niin Prinsessa Ruususen juhlamarssin, Bachin Menuettin kuin Mozartiakin. Soittimina olivat ''lakupötkön'' näköinen klarinetti sekä sen isoveli bassoklarinetti, poikkihuilu, sekä piano. Kiitos paljon konsertista!

Keväällä karhun pesässä temmelsi kaksi karhunpentua. :)


Tuulenpesässä projekti on syksyn edetessä lähtenyt muotoutumaan ja projektiksi on muodostunut leppäkerttu. Tuulenpesään onkin nyt ilmestynyt monen monta leppäkerttua, ja niille lapset ovat rakentaneet pesiä talven varalle.
Pesän rakennusta.


Katsotaan mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan! :)



Jumppaterveiset tytöiltä!


torstai 8. lokakuuta 2015

Terkut Metsäkulmasta!








Tammenkolon uusi asukki!

Löysimme viime viikolla Tammenkolon lapsien kanssa metsästä pöllön, jonka pesäpuu oli kaadettu. Pöllö pyysi päästä kanssamme Tammenkoloon asumaan.


 Lapset olivat tästä mielissään ja niin me rakensimme pöllölle oman pesän Tammenkolon seinällä olevaan puuhun.

Pöllön pesän maalausta


Lapset olivat keksineet pöllölle nimeksi Huu ja tänään metsäretkellä pidimme Huulle nimijuhlat. Lapset saivat kerätä luonnosta Huulle kakkuun koristeita ja lauloimme hänelle Pöllörokkia joka sattuu olemaan Huun lempilaulu.

Pöllö ihastelemassa lasten tekemää nimijuhla kakkua!

Lopuksi söimme vielä nimijuhla keksit ja leikimme Huun kanssa piilosta metsässä kyllä meillä kaikilla oli mukavaa! :)

tiistai 6. lokakuuta 2015

Avoimet ovet lasten huoltajille

Päiväkodissa "avoimet ovet"

Keskiviikkona 7.10. klo 8.30-17.00 Pajupolun, Tuulenpesän, Tammenkolon ja Metsäkulman huoltajille

Torstaina 8.10. klo 8.30-17.00 Koivukujan, Pihlajarinteen ja Vaahteramäen huoltajille

Varaa hetki aikaa lasta tuodessasi tai hakiessasi ja pääset tutustumaan lapsesi ryhmän toimintaan, kyselemään mietityttävät asiat ja keskustelemaan henkilökunnan ja toisten vanhempien kanssa.

Päiväkodin salin edustalle ala-aulaan on kiinnitetty isoja papereita lasten liikkumiseen, leikkimiseen, tutkimiseen, taitelliseen kokemiseen ja ilmaisemiseen sekä kieleen ja kommunikaatioon liittyen. Toivoisimme niihin ajatuksia ja toiveita myös teiltä huoltajilta sekä lapsilta, käykää rohkeasti kirjoittamassa. Näiden pohjalta laadimme päiväkodin vuosisuunnitelmaa.

Tervetuloa!








perjantai 18. syyskuuta 2015

Tuulenpesän syyskuulumiset

Tuulenpesässä on riittänyt menoa ja meininkiä. Olemme saaneet paljon uusia leikkikavereita ja syksy on lähtenyt käyntiin tutustuen uusiin kavereihin ja uusiin toimintatapoihin.

Sää on meitä suosinut, joten olemme viettäneet paljon aikaa ulkona leikkien ja urheillen Lauritsalan kentällä yleisurheilun merkeissä Juoksua, jalkapalloa, pituushyppyä sekä turbokeihään heittoa. Mittasimme myös turbokeihään tulokset ja ennätykseksi nousi yhdeksän ''mitallista''.


3 pisteen heitto.



9.9 osallistuimme alueen päiväkotien jalkapalloturnaukseen. Voittoa ei tällä kertaa tullut, mutta tärkeintähän on reilu peli sekä iloinen mieli -  ja sitähän meiltä löytyy! :)


Kulmapotku!

Tarkka maalivahtimme.

Hyvä meidän joukkue.

Löysimme kentän laidalta leppäkertun, jonka touhuja seurailimme. ''se on vielä vauva'' 
Tuulenpesä sai myös olla ensimmäisenä järjestämässä paraatiperjantaita. Lasten ideoimana lähdimme rakentamaan ohjelmaa hevosteemalla. '' pitää olla trampoliini'' '' ja autoja''. Niinpä paraatiperjantaina nähtiin prinsessoja taitavine hevosineen, vauhdikkaita esteratsastajia, työmies, poliisi ja palomies autoineen sekä maailman, tai ainankin Lauritsalan päiväkodin, pisin hevonen taluttajineen.

Pitkän hevosen harjoittelua Luukkaan rannassa.

Lisäksi ollaan akarreltu, pelailtu, laulettu, jumpattu salissa ja tietysti leikitty! :)

Juna kiskoillaan, mennä jyskyttää.

torstai 17. syyskuuta 2015

Koivukujan syyskuu

Syksymme on alkanut hyvin, olemme tutustuneet toisimme ja retkeilleet paljon lähiympäristössä  Metsämörrin seurassa.

Olemme tehneet paljon erilaisia askarteluja, laulelleet lauluja, opetelleet numeroita ja kaikkea muuta mukavaa lasten toiveita kuunnellen.