Blogin avulla dokumentoimme päiväkodin arkea ja juhlaa. Tervetuloa seuraamaan! Ethän kopioi kuviamme ilman lupaa.
torstai 30. heinäkuuta 2015
perjantai 24. heinäkuuta 2015
Retki Myllysaareen
Tänään oli taas vuorossa retki, jonne lähdettiin 9 lapsen ja 4 aikuisen voimin. Aamupala syötiin poikkeuksellisesti jo ennen kahdeksaa, jonka jälkeen lähdettiin kohti bussipysäkkiä ja Myllysaarta.
Ensin pysähdyttiin parkour-puistoon. ...ja sitten siirrryttiin leikkipuistoon. |
Pojat liukumäessä. |
Vauhtia liukumäessä. |
Kiivetään, kiivetään korkealle. |
Sitten lähdettiinkin Kissankellojen kanssa kohti päiväkotia, Vanamot poikkesivat vielä sataman leikkipuistossa. Sää suosi meitä ja vesisade alkoi vasta meidän ollessa sisätiloissa.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
Kesäiset terveiset
Viimeisiä viikkoja viedään täällä Hovinpellon päiväkodissa. Ollaan touhuttu paljon ulkona, retkeilty, leikitty ja lasten toiveesta tänään on ollut vuorossa lelupäivä.
Kesäiset tytöt touhuamassa. |
Kiipeilyä... |
...ja lisää kiipeilyä. |
Innokas korjaaja. |
Lelupäivänä päiväkotiin saapui traktori! |
Sää teki täyskäännöksen, jolloin päästiin kuraleikkeihin. |
Vauhdikasta menoa! |
Muistihan kaikki kurahousut? :) |
Ihahaa! |
Kohta takaisin Lauritsalaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)