Blogin avulla dokumentoimme päiväkodin arkea ja juhlaa. Tervetuloa seuraamaan! Ethän kopioi kuviamme ilman lupaa.
perjantai 11. marraskuuta 2016
Metsäkulman marraskuu on mennyt vauhdikkaasti. Ihmettä ja iloa on mahtunut tähänkin kuukauteen.
Leipominen ja sitten itseleivottujen pullien syöminen oli lapsista mieleistä puuhaa.
Lisäksi lumen tulo on ollut ihanaa. Myös retkipaikkamme kivi on saanut kauniin lumipeitteen päälleen.
Leipominen ja sitten itseleivottujen pullien syöminen oli lapsista mieleistä puuhaa.
Mukavaa alkavaa viikonloppua!
tiistai 1. marraskuuta 2016
Koivukujaan kellui vieras
![]() |
| Eräänä maanantaina rannan koivukujalla ihailimme luonnon kauneutta, laskimme sorsia ja heittelimme kiviä veteen. Viikonloppuna oli tosi kova tuuli. |
keskiviikko 26. lokakuuta 2016
Metsäkulman syyskuulumisia
Metsäkulman syksy on mennyt käynnistellessä kivi-projektia, askarrellessa, retkeillessä ja maalatessa. Paljon muutakin mukavaa olemme ehtineet tehdä mm. olemme laulaneet paljon, käyneet kirjastossa, lukeneet, leikkineet ja pelailleet.
Tässä olemme kivien maalauspuuhissa.
Tässä retkeilijän liiviin oli tarttunut iso etana.
Yhdessä maalasimme Pikku Papun orkesterin tahdissa suuren taideteoksen.
Tässä valmistuu ihanat aarrelaatikot aarrekiville.
"Ne oli tosi sileitä. Ne toiset oli ranskalaisia." Kiviä Espanjasta ja Ranskasta.
Ensilumen ilot!
torstai 13. lokakuuta 2016
Tammenkolon syksyn kuulumiset
perjantai 7. lokakuuta 2016
TAPAHTUI PIHLAJARINTEESSÄ ELO- JA SYYSKUUSSA
Jalkapalloa potkimassa
Hevosilla ratsastaa
Hevosilla esteitä kiertelemässä
Häntäpalloja heittämässä renkaisiin
Koulun luokassa leipomassa
Kulhot kaavittu tyhjiksi
Omenoita pilkkomassa
Kotiinkuljetus voi alkaa
Opettaja odottamassa oppilaita, "köksäntunti" alkamassa koululla
Lopputulosta ihailemassa
Tuoksu mitä huumaavin
VIERAILU PALOASEMALLA
tiistai 4. lokakuuta 2016
Mäntypuisto
Mäntypuisto on siis Lauritsalan päiväkodin ryhmä, joka toimii fyysisesti
Väinämöisenkatu 64:ssä eli tuttavallisemmin Lauritsalan palolaitoksen
vastapäätä.
Syksy lähtenyt käyntiin mukavan rauhallisesti.
Viimeisimmät sisarukset aloittaneet tässä muutama viikko sitten.
Hauskimpia juttuja lapsista on ollut Lauritsalan päiväkodin liikunta-
tapahtuma Lauritsalan kentällä.
Tapahtumassa oli erilaisia rasteja, joita kierrettiin yhdessä oman ryhmän kanssa.
Meidän lapsista hauskin oli rasti missä sai ratsastaa keppihevosilla ja taustalla soi
aiheeseen sopiva musiikki. T.H

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)