torstai 3. toukokuuta 2018

Kevätretki Myllysaareen






Vappuaaton kunniaksi Vaahteramäestä lähti Myllysaareen retkeilemään pikku porukka lapsia ja aikuisia. Sää näytti alkuun varsin sumuiselta ja märältä, mutta Suomen ilmastolle tyypillisesti se vaihtui jo bussimatkan aikana parempaan suuntaan. 

Valloitimme leikkipuiston ja kuntoilupisteet sekä kävimme ihmettelemässä Flowparkin kiipeilyrataa. Eväänä meillä oli vappujuhlista jääneitä herkkuja, joten saatiin suut makeaksi retken kunniaksi :) Leikkipuistossa pääsimme myös ihastelemaan, kun meitä lähestyi rohkeasti kaksi hanhea. Niitä sitten arvuuteltiin, että onko kyseessä valkoposki- vai kanadanhanhia ja uroksia vai naaraita. Meille selvisi, että isompi oli kanadanhahni ja pienempi valkoposkihanhi, eikä suinkaan "hanhi-isä ja -äiti", kuten lapset ehdottelivat. Rantaa pitkin kävellessämme näimme myös telkkäparin sekä kaksi kuikkaa.

Päiväkodilla palasimme lintujen pariin tutustumalla luontokortteihin. Lapset saivat smarttitaulun kautta katsoa korteista, että mitä lintuja olimme nähneet ja opettelimme lintujen nimiä. Lopuksi puhuimme vielä tutusta kevätlorusta, sillä olimme matkalla bonganneet myös västäräkin. Kesään on siis enää vähäsen aikaa... :)

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Maaliskuussa juhlittiin päiväkodin 5-vuotis synttäreitä!


Tuulenpesän lasten ajatuksia synttäreistä:


Lapset koristelivat päiväkodin synttäreille kakut, jokainen ryhmä pääsi koristeluhommiin.




Synttäreillä herkuteltiin kakun lisäksi myös poppareilla, mehulla ja limsalla.



Tuulenpesän nukkarissa oli disko ja Metsäkulman nukkarissa ongintaa, jonka saaliina oli keksi.
Diskossa soi Robin ja Antti Tuisku, sata salamaa oli paras laulu!




Kansantanssijat tulivat esittämään kansantanssinäytöksen synttäreillä.




Lapsetkin pääsivät kokeilemaan tanssimista.




Tammenkolon päädyssä pääsi pelaamaan koripalloa.




Tammenkolon päädyssä oli myös leikkejä ja pingistä.




Sieltä sai myös kasvomaalauksen, monet halusivat poskeen sydämen kuvan.


Oli kivat synttärit! Parasta oli pingis, kakku ja disko!

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Tuulenpesän kuulumisia helmikuulta



Laskiaisena mentiin laskemaan mäkeä paloaseman mäelle.





Kaikki eivät muistaneet ottaa liukureita mukaan, muttei se haitannut. Mäkeä alas pääsi myös kierien ja juoksien sekä laskemalla peppumäkeä.





Mäkeä laskemassa oli paljon lapsia monesta eri ryhmästä.





Laskiaisena leivottiin pullaa.




 Pullan väliin laitettiin hilloa ja kermavaahtoa. Pullat oli hyviä.



torstai 22. helmikuuta 2018

Käsityökerhon tuotokset



Lauritsalan päiväkodissa on toiminut 7 viikon ajan keskiviikkoisin käsityökerho. Kissa-aiheesta tehtiin kerhossa ompulukuvat sekä tässä kuvassa näkyvät pehmolelut.
Vaikka kerhossa oli käsityötaidoiltaan eri tasoisia lapsia, kaikki saivat kissat valmiiksi ja upeita niistä tulikin :)

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Tammenkolon kuulumisia

Olemme retkeilleet ja leikkineet päiväkodin laavulla

Vesileikkien ja tutkimisen riemua!

Taikahiekasta muotoilimme muun muassa palloja, tähtiä ja parsakaaleja

Lauluhetkellä lauloimme autolauluja. Jokaisen auton alle oli piiloutunut jokin tuttu autolaulu tai runo

Autoleikkejä pihalla

maanantai 29. tammikuuta 2018

Pihlajarinteessä tammikuussa on leivottu, luisteltu,temppuiltu ja nautittu nukketeatterista.....

Pikkukakkuja nam, nam ja ne pehmeet oli siemeniä....



Pullaa ja mehua..


Lauritsalan jääkenttä ja siellä luisteltiin hyvin...



Noustaan ylös, kun me laskettiin mäkeä...



 Kahilanniemessä kuperkeikkoja, hyppyjä, juosta, kiipeillä, olla köysissä mikä liikkuu...





Nukketeatteriä ja siellä oli sellasta kaikenlaista...

METSÄKULMASSA TAPAHTUNUTTA

Musiikkimaalausta lasten kanssa. Kuuntelimme levyltä erilaisia ääniä: lumisade, raekuuro, räntäsade yms.

 Aloitimme lasten kanssa luistelun ja jokainen pääsi kokeilemaan taitojaan. Hienoja suorituksia kaikilla.


'
Kentän laidalla oli mukavia lumikasoja, joissa oli hauska kiipeillä.

Taikahiekkaa. Tää on kivaa :)

Opiskelijamme piti lapsille satumaalausta; Kultakutri ja kolme karhua sadun mukaisesti. Tässä lasten hienoja taideteoksia.


-Metsäkulma-