perjantai 9. tammikuuta 2015

Joulun jälkeen koittaa...

... normaali arki jälleen, myös täällä päiväkodissa. Onneksi saatiin lunta pihalle ja ikuiselta tuntuva loska väistymään, ainakin toistaiseksi.

Meillä Vaahteramäessä odotetaan jo kovasti luisteluiden alkamista ja ensi viikolla saamme tänne blogiin toivottavasti mukavia ja iloisia luistelukuvia.

Joululoma on tuonut lapsille helpotusta koettuun jännitykseen ja kaikki ovatkin iloisena kertoneet joululoman tekemisistä, lahjoista ja kyläilyistä esimerkiksi mummojen, vaarien tai serkkujen luona.
Lisäksi meillä Vaahteramäkeläisillä on alkanut kauan odotettu vohvelikangasompelu. Se on tuottanut jo etukäteen riemua myös ainakin Antille ja Emmalle, jotka ovat joutuneet muistelemaan erilaisia mallikuvioita lapsille mallitilkkuun. Noh, oppia ikä kaikki ja tällainen muistin virkistäminen on tarpeen ainakin Antille, joka tunnetusti on aikamoinen haka käsityöhön liittyvissä jutuissa.
Muistaakseni viimeisin käsityönumero koulussa on 6 ja opiskeluaikaankinn Savonlinnassa taisin saada aplodit 10 senttimetrin ketjusilmukasta :)

Luvassa ensi viikolla kuvia lasten vohvelikangastöistä ja luisteluista siis ja hyvää viikonloppua kaikille blogin seuraajille.

Antti Vaahteramäen aikuisten puolesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti