torstai 30. huhtikuuta 2015

Koko päiväkodin leikkipäivä


Perjantaina 24.4. vietimme koko päiväkodin leikkipäivää. Lapset saivat etukäteen miettiä mitä leikkejä he haluaisivat leikkiä ja erilaisia ideoita syntyikin paljon. Leikkipisteet jaettiin ympäri päiväkotia. Kummitusleikki oli kaikkein suosituin toive ja sitä järjestettiinkin viidessä leikkipisteessä.

Eri-ikäiset ja eri ryhmistä tulevat lapset jakautuivat mukavasti eri pisteisiin ja yhdessä leikkipisteestä vastaavan aikuisen kanssa he saivat alkaa kehitellä ja rakentaa leikkiä. Lapset olivat etukäteen saaneet myös esittää toiveita mitä tarvikkeita he haluaisivat leikkiä varten. Osa lapsista oli tuonut kotoa mukanaan leikkiin sopivaa tavaraa/asuja. Leikit sujuivat mukavasti ja jatkuivat ja kehittyivät pitkän aikaa. Joissakin leikeissä teema vaihtui matkan varrella ja leikki rikastui uusin ideoin.

Kummitusleikkiä salissa


Kampaamoleikkiä

Kampaamoleikkiä

Prinsessat 


2 kommenttia:

  1. Hei,Ihmettelen, että lasten kasvot näkyvät kuvissa..onko kaikilta vanhemmilta lupa?Ihan uteliaisuuttani kyselen, kun itsekin olen harkinnut päiväkotiryhmällemme omaa blogia.

    VastaaPoista
  2. Hei! Olemme pyytäneet luvat lasten vanhemmilta kuvien julkaisuun ja mikäli lupaa ei ole, ei lapsi tietenkään näy kuvissa. :) Paljon on myös kuvia, ettei kasvoja näy. :)

    VastaaPoista