perjantai 15. tammikuuta 2016

Metsäkulman kuulumisia

Terveiset Metsäkulmasta!


Metsäkulmassa on leikitty, pelattu lautapelejä ja nautittu lumesta. Keskiviikkona järjestetyssä lasten kokouksessa keskustelu kävi kuumana.


Keskustelimme esimerkiksi sisä- ja ulkoleikeistä, sekä Sanna-hiiren kotiinpaluujuhlista. Ensi viikolla on tiedossa suuret juhlat, jonka lapset suunnittelivat. Ajatuksia vaihdettiin myös ryhmän ruokajärjestelyistä; ryhmässämme lapset saavat itse valita mihin istuvat. Lisäksi pienet pöydät on järjestetty yhdeksi isoksi pöydäksi. Enemmistö lapsista kannatti nykyistä yhteistä pöytää ja sitä, että saa itse valita mihin istuu.


Torstaina kävimme laskemassa liukureilla Lauritsalan kentällä. Vauhtia riitti, kun joukko metsäkulmalaisia laski mäkeä alas. Eväät syötiin lämpimässä pukukopissa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti