keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Viikkotehtäviä - mitä ne ovat?



Monessa lapsiryhmässämme on ollut syksystä alkaen käytössä viikkotehtäviä. Viikkotehtävät voivat olla hyvin erilaisia, joskus harjoitellaan kynänkäyttöä, joskus askarrellaan, toisinaan taas jotain ihan muuta. Tehtäviä voi olla yksi tai useampia. Viikkotehtävät on ryhmissä lasten nähtävissä ja ne käydään myös lasten kanssa läpi. Nimensä mukaisesti viikkotehtävän suorittamiselle on aikaa viikko.


Viikkotehtävät lisäävät lasten osallisuutta omasta arjestaan, he pääsevät itse vaikuttamaan siihen milloin tehtävät tekevät. Kaikkien ei tarvitse tehdä yhtä aikaa samoja asioita. Viikkotehtävien avulla pyritään lasten itseohjautuvuuden ja vastuunottamisen kehittymiseen eli pikku hiljaa lapset oppivat löytämään viikostaan sopivan hetken tehtävien suorittamiselle ja ymmärtävät, että vastuu tehtävän suorittamisesta on heillä itsellään. Aikuinen toimii tietysti lapsen tukena ja apuna.

Viikkotehtävät on otettu innolla vastaan!

Kouluissa tulevan opetussuunnitelmauudistuksen myötä on kehitelty myös vastaavia toimintamalleja. Ylen uutisissa oli vähän aikaa sitten juttua tähän tapaan toimivasta opettajasta:


A-Studiossa alkoi 8.2.2016 Koulukorjaamo-sarja, jossa tutustutaan tähän uudenlaiseen tapaan toimia perin viikon välein. Jaksot ovat nähtävissä Yle Areenassa. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti